Tiedote Pornaisten seurakunnan henkilöstömuutoksesta Päivi Liun jäädessä eläkkeelle.
Haluamme kiittää diakoni Päivi Liuta hänen pitkästä ja ansiokkaasta työurastaan Pornaisten seurakunnan diakonina. Päivi on tehnyt diakoniaa suurella sydämellä, omalla persoonallaan ja Kristuksen rakkauden hengessä. Olemme syvästi kiitollisia hänen vuosien panoksestaan ja toivotamme Päiville hyviä ja ansaittuja eläkepäiviä.
Päivin jälkeen diakonian tehtävät ottaa hoitaakseen seurakuntamme pitkäaikainen työntekijä Marika Tuomi-Metsä, jonka vuoden määräaikainen tehtävänimike on diakoniatyön koordinaattori. Olemme iloisia ja kiitollisia siitä, että Marika on valmis tarttumaan uusiin haasteisiin. Haluamme tukea häntä kaikin tavoin hänen uudessa roolissaan ja toivomme tukea myös jokaiselta seurakuntalaiselta.
Diakonia on yksi seurakunnan perustehtävistä – tehtävä, jota haluamme vaalia, ylläpitää ja kehittää. Kuten Päivi on työskennellyt suurella sydämellä, haluamme antaa Marikalle saman mahdollisuuden tehdä ja kehittää diakoniaa omalla persoonallaan ja niillä lahjoilla, joilla Jumala on häntä siunannut. Pornaisten seurakunnan kirkkoherrana olen vakuuttunut, että Marika tulee selviytymään vaativassa tehtävässä erinomaisesti. Tiedän tämän, koska Marikan sydän sykkii vahvasti Kristuksen kirkolle.
Toivotamme Marikalle Taivaan Isän siunausta ja huolenpitoa uuteen tehtävään Pornaisten seurakunnassa.
Pornaisissa 5.2.2026
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Mervi Rosnell
Kirkkoherra
Pornaisten seurakunta
Päivi Liun viimeinen työpäivä on 9.3. Marika Tuomi-Metsä aloittaa uudessa tehtävässään 10.3.2026Linkki avautuu uudessa välilehdessä.
Vietämme Päivin Juhlamessua Pornaisten kirkossa su 15.2. klo 10, jonka jälkeen on juhlakahvit seurakuntakeskuksessa. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita.
(---- Tiedote päättyy.)
Thu Feb 05 11:33:00 EET 2026