Mikä ihmeen kirkkoväärti?

Kirkkoväärti on seurakunnan koulutuksen saanut jumalanpalvelusavustaja. Kirkkoväärtinä voi toimia  kaikenikäiset seurakuntalaiset lapsista eläkeläisiin ja yksilöistä kokonaisiin perheisiin. Oleellista on halu osallistua jumalanpalvelusten toteuttamiseen tavalla tai toisella silloin tällöin vuoden kierrossa.

Jumalanpalveluksessa ehtoollisella avustaminen edellyttää kirkkoväärtiyttä, mutta muut käytännön tehtävät, kuten tekstien lukeminen ja esirukouksessa avustaminen, kolehdin kerääminen ja seurakuntalaisten vastaanottaminen ovella, eivät ole sidoksissa kirkkoväärtiyteen.

Seurakunnassamme järjestetään kirkkoväärtikoulutus - koronaeepidemia-aikaa lukuun ottamatta - vuosittain. Koulutetut konfirmoidut voivat saada kirkkoherralta luvan avustaa ehtollisella Pornaisten seurakunnassa. Lupa on voimassa antamisen jälkeen toistaiseksi.

Kirkkoväärtin tehtäviä ovat mm.

  • seurakuntalaisten vastaanottaminen ovilla ja virsikirjojen jakaminen
  • esirukouksien valmisteluun- ja/tai toteuttamiseen osallistuminen
  • Raamatun lukeminen
  • ehtoollisella viinin jakaminen (kun on saanut kirkkoherralta ao. luvan)
  • kirkkokahvien tarjoilussa ja "jälkihoidossa" toimiminen
  • vaikeasti liikkuvien seurakuntalaisten avustaminen jumalanpalveluksessa
  • suntion auttaminen tilajärjestelyissä

Lisätietoa henkilötietojen rekisteröinnistä tästä linkistäLinkki avautuu uudessa välilehdessä (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

kirkkoväärti

Ilmoittautuminen kirkkoväärtikoulutukseen

Rekisteröityminen seurakunnan kirkkoväärtirekisteriin (välttämätön kirkkoväärtinä toimimiselle)
Klikkaa luettelosta ne tehtävät, joissa voisit ensisijaisesti palvella:
Haluatko puhelinnumerosi lisättävän seurakunnan vapaaehtoisten Whatsapp-ryhmään, jonka kautta tarjotaan eri palvelutehtäviä vapaaehtoisille. (Voit poistua ryhmästä halutessasi milloin haluat.)