Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Aikuisuus on pitkä jakso ihmisen elämässä. Toiveet ja tarpeet vaihtelevat elämäntilanteiden muuttuessa.
Pornaisten seurakunnan aikuistyö tukee seurakuntalaisia elämään Jumalan yhteydessä. Siihen kuuluvat niin rukous, rinnallakulkeminen kuin myös palveleminen ja jumalanpalvelusavustajana toimiminen.
Rukouspiirit, Raamattuluennot, teemaillat, nuorten aikuisten kokoontumiset, lähimmäisen kammaritoiminta ja diakoniatyön ryhmät sekä jumalanpalvelukset ovat tilanteita, joissa seurakuntalaiset voivat kohdata toisiaan.
Kun haluat järjestää kotonasi seurat tms. hengellisen hetken ja toivot seurakunnan työntekijää mukaan ota yhteys kirkkoherranvirastoon tai johonkin työntekijään.
Sielunhoidolliset keskustelut ja neuvonta parisuhteiden pulmatilanteissa ovat osa aikuistyötä.
vapaalla yleensä to - pe Kravauskuoro, musiikkikasvatus, jumalanpalvelus
vapaalla yleensä ma - ti erityisvastuu: nuoret, innostajat, isoset ja rippikoulut
Vastaan Pornaisten seurakunnan toiminnasta. Minuun voit olla yhteydessä kaikissa maan ja taivaan välillä olevissa asioissa, jotka liittyvät arjen ja pyhän iloihin tai vastoinkäymisiin. Olen parhaiten tavoitettavissa la - ke, sillä vietän useimmiten "viikonloppuani" to-pe. Ota rohkeasti yhteyttä., mutta jos et saa minua kiinni, jätä viesti, niin palaan asiaan myöhemmin.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä