Pornaisten kirkkoherran vaali
Kirkkoneuvosto esittää Pornaisten uudeksi kirkkoherraksi Mervi Rosnellia.
Keskiviikkona 26.2. kokoontunut Pornaisten kirkkoneuvosto esittää kirkkovaltuustolle, että kirkkovaltuusto kokouksessaan 4.3. valitsee Mervi Rosnellin Pornaisten seurakunnan kirkkoherran virkaan.
Kirkkoneuvosto päätyi tähän tulokseen äänestyksen tuloksena. Neuvoston kokouksessa suoritettiin äänestys ja ääntenlaskennassa äänet jakautuivat seuraavasti: Mervi Rosnell 7 ääntä ja Taneli Hassinen 4 ääntä. Puheenjohtaja vahvisti äänestystuloiksen.
Kirkkoneuvosto katsoo, että Pornaisten seurakunnan asettamat erityiset tarpeet toteutuvat parhaiten Mervi Rosnellin kohdalla ja että hänellä on parhaat edellytykset kirkkoherran viran menestykselliseen hoitamiseen Pornaisten seurakunnassa.
Kirkkoherran virantäyttö perustuu kokonaisharkintaan. Kokonaisharkinnassa on otettu huomioon muodollisen kelpoisuuden lisäksi se, kuka hakijoista on ansioitunein, kun huomioidaan kyvyt, taidot, opinnot ja työkokemus.
Rosnell on suorittanut teologian maisterin tutkinnon sekä pastoraalitutkinnon, joka on yhtenä kirkkoherran viran kelpoisuuden vaatimuksista.
Lisäkoulutusta hän on hankkinut suorittamalla kirkkoherran ja papin työtä tukevia koulutuksia, mm. Kirkon tutkimus- ja koulutuskeskuksen Syvemmälle saarnaan -koulutuksen sekä Helsingin seurakuntayhtymän Arkiretriitinohjaaja -kurssin sekä Helsingin seurakuntayhtymässä laajan koulutuksen "Kirkon päivystäjä palveleva puhelin.
Hakijoista Rosnellilla oli pisin yhtäaikainen kirkkoherran työkokemus, hän toimi Askolan seurakunnassa vt.kirkkoherrana 6.11.2022-31.12.2024, eli yli 2 vuotta yhtäjaksoisesti. Hänellä on hakijoista myös laajin osaaminen seurakunnan talous- ja henkilöstöhallinnosta, sekä seurakunnan yleishallinnosta.
Tuomiokapituli antoi Pornaisten seurakunnalle lausunnon hakijoista viran täyttämistä varten. Siinä on otettu huomioon sekä hakemukset, muut hakuasiakirjat että haastattelut.
Lausunnossa todetaan, että hakijat Hassinen, Jurva, Rosnell ja Seppänen täyttävät erinomaisesti viran vaatimukset ja erityiset tarpeet. Näistä neljästä tämän viran tarpeet parhaiten täyttävät Hassinen ja Rosnell. Hakijat Kaajava ja Waris täyttävät hyvin viran erityiset tarpeet.
Kirkkoherran virkaa haki määräaikaan mennessä kuusi henkilöä. Tuomiokapituli päätti 5.2.2025, että Pornaisten seurakunnan, ma. (määräaikainen) seurakuntapastori Taneli Hassinen, Malmin seurakunnan kappalainen Saara-Maria Jurva, Askolan-Pukkilan seurakunnan kappalainen Mervi Rosnell, Tuusulan seurakunnan kappalainen Lauri Seppänen, Porvoon seurakunnan I kappalainen Riitta Kaajava ja Kangasalan seurakunnan ma. seurakuntapastori Timo Waris ovat kelpoisia hakemaan Pornaisten seurakunnan kirkkoherran virkaa.
28.2.2025 18.23