Kansainvälinen diakonia

Kansainvälinen diakonia on työtä maailman köyhimpien ihmisten auttamiseksi noin 50 maassa ja neljällä eri mantereella. Käytännössä tehdään laajaa kehitysyhteistyötä, katastrofi- ja pakolaisapua, jälleenrakennusta, ihmisoikeus- ja rauhantyötä sekä kirkkojenvälistä yhteistyötä.

Toisenlainen lahja -kampanja

Kirkon ulkomaanavun toimintaan pääsee mukaan esimerkiksi Toisenlainen lahja – kampanjan avulla!

Lahjaksi voi ostaa esimerkiksi 10 eurolla siemeniä ja kuokan tai 30 eurolla vuohen, kuten seurakuntamme vanhemmanväen puurojuhlassa esiintyneet yläkoulun Tiernatytöt tekivät. 

Naisten pankki

Seurakuntamme on mukana Naisten pankki -kampanjassa. Käsityöpiiri tekee käsitöitä ja niillä saaduilla tuloilla ostetaan Naisten pankin osakkeita. Tällä hetkellä Pornaisten seurakunnan Naisten käsityöpiiri on ostanut 3 osaketta, a-hinta 750 euroa.

Lähde Sinäkin mukaan!