Joulun rauhaa

Adventista alkoi joulun odottaminen. Lapsuudessa aika oli materiaalisesti köyhempää, mutta siitä huolimatta joulu tuntui suurelta juhlalta. Lahjoja annettiin, mutta usein lahjat olivat vaatimattomia. Olennaisinta ei ollutkaan lahjan arvo vaan antamisen ja saamisen ilo. Siihen riitti itsetehdytkin lahjat. Mieleenpainuvin lahja oli perheen yhteinen aika. Kaikilla oli aikaa toisilleen. Vaikka joulu oli todellinen perhejuhla, juhlan luonteeseen kuului laajempi yhteisöllisyys - yhteys sukulaisiin ja joulukirkossa käyminen.

Betlehemin pyhänä yönä Jumala syntyi meidän ihmisten maailmaan tuodakseen rauhan meille,joita hän rakastaa. Hän toi rauhansa sydämiimme. Rakastavan Jumalan edessä saamme levätä teeskentelemättä hyväksyttyinä. Jumalan armo on todellisuutta. Seimen lapsi yhdistää meidät riemuitsevaksi Jumalan perheeksi.

Ihmismielelle käsittämätön on tapahtunut sukupolvia sitten. Maria ja Joosef saivat ensimmäisenä vastaanottaa elämäänsä suuren lahjan. Eikä aikaa-kaan, kun paikalle saapuivat paimenet ja tietäjät. Jumala oli syntynyt ihmiseksi kertoakseen, että hän välittää meistä niin paljon, että oli valmis kulkemaan Golgatalle tuodakseen meille toivon ja rauhan.

Meillä on rauha. Meillä on toivoa, sillä

”lapsi on syntynyt meille,poika on annettu meille.

Hän kantaa valtaa harteillaan,

hänen nimensä on

Ihmeellinen Neuvontuoja, Rauhan Ruhtinas.

Suuri on hänen valtansa ja rauha loputon

Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.

Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki

nyt ja aina.”

(Jes. 9: 5−6)