Seurakunnan 3-v ja päiväkerhot:

 

Kerhon tavoitteet lähtevät ennen muuta lapsesta käsin. Lapsen kehitystä halutaan tukea monipuolisesti. Lasta pyritään kohtaamaan yksilönä. Toisten huomioonottaminen ja ilo yhdessäolosta ovat tärkeät tavoitteet. Yhdessä lastenohjaajan kanssa opetellaan arkipäivässä kristinuskonperusasioita. Kerhoissa pyritään tukemaan kodin kasvutyötä.

Kerhon lukukausi:
Kerhot alkavat elokuun puolessavälissä ja loppuvat toukokuun lopulla.
Kerhoissa noudatetaan pääpiirteissään koulujen loma-aikoja.

Kerhomaksut:
Kirkkoneuvoston päätöksen nojalla:
3-v kerhon maksut ovat 10 € syyskausi ja 10 € kevätkausi.
Päiväkerhojen maksut ovat 30 € syyskausi ja 30 € kevätkausi.
Kokoontumisajat:

3-vuotiaat perjantaisin klo 9-10

4-5 vuotiaat maanantaisin klo 9-12 ja torstaisin klo 13-16
tai
maanantaisin klo 13-16 ja torstaisin klo 9-12

5-6 vuotiaat tiistaisin klo 12-15 ja torstaisin klo 9-12
tai
tiistaisin klo 12-15 ja torstaisin klo 13-16    

Kerhopaikkoihin haku on keväällä, mutta vapaita paikkoja voi kysellä ympäri vuoden.
Hakulomakkeita kirkkoherranvirastosta tai kotisivuilta.

Haluamme kulkea lasten ja perheiden vierellä niin seurakunnan kerhoissa kuin kirkoissa.
Yhdessä voimme ihmetellä Taivaan Isän luomaa elämää ja opetella hiljentymään elämän huiskeen keskellä.

 

Seurakunnan perhekerho:

 

Valokuvaus perhekerhossa keskiviikkona 23.11.2011.
Varaa aika etukäteen Marikalta p. 0400 - 595 434.

 

 

Perhekerhoissa lapset ja aikuiset voivat tutustua toisiinsa. Mukaan voi tulla pienen vauvankin kanssa.
Kerhossa on yhteinen hartaushetki sekä yhteinen askartelu tai jokin muu toiminnallinen ohjelma.
Joskus aikuisille ja lapsille on omaa ohjelmaa.
Kerhokauden alussa osallistujat voivat vaikuttaa tulevan kauden ohjelmiin.
Kerhossa on puuroa, kahvia ja mehua. ( vapaaehtoinen kassa yhteisvastuun hyväksi )
Kerho kokoontuu keskiviikkoisin srk-salissa klo 9.30-11.00
Kerhokausi alkaa syyskuun alussa ja loppuu toukokuun puolessa välissä.
Kerhossa noudatetaan pääpiirteissään koulujen loma-aikoja.
Kerhoon ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

Tervetuloa!
Tiedustelut Marika Tuomi-Metsältä,  p. 0400-595434

Perheen pienimmät (3-10v) ovat tervetulleita myös Pyhäkouluun. Lisää tietoa Pornaisten seurakunnan Pyhäkoulusta täältä.